Tontin hankinta

Huomaamamme vapaa-ajan asunnon myynti-ilmoitus herätti kiinnostusta siihen malliin, että kysyimme kaupungilta mielipidettä omakotitalon rakentamiseen ko. kohteeseen. Kaupunki totesi että tontti ei ole kaava-alueella, mutta poikkeamia on alueelle myönnetty tapauskohtaisesti aiemmin, kaava on vahvasti jossain vaiheessa alueelle tulossa ja tontilla on kokoa sen verran että hankkeelle teoriassa voisi hyvinkin luvat myöntää. 

Kävimme tonttia katsastamassa jokusen kerran. Se on nykymittapuun mukaan kookas omakotitalolle, rajautuu hienosti metsäharjuun, on isojen teiden sivussa mutta silti samalla vain muutaman sadan metrin päässä yhdestä isosta tiestä ja keskustaan kymmenkunta kilometriä. Tontti on loivassa rinteessä, oma kaivo ja sähkö tulee tontille. Rakennuksia on jokunen, joiden arvoksi emme niinkään laskeneet mitään, sillä tontti meitä ainoastaan kiinnosti. Maasto tontilla on kuiva, metsäniittymäinen - se heratti meissä tiettyä ihastusta, nimittäin leikittiin ajatuksella että josko tontin tietoisesti jättäisin sitten rakentamisen jälkeen tuollaiseksi luonnon mukaiseksi perinteisten nurmikkoplänttien sijasta. Omistamisen halu tonttiin meillä syntyi.

Aiheesta rohkaistuneina marssimme pankkiin, jossa tontin hankinnalle annettiin vihreää valoa. Tämän jälkeen homma etenin suhteellisen nopeasti. Yhteydenotto välittäjään, hetken neuvottelut hinnasta ja tarjouksen jättäminen. Perikunta, joka paikkaa möi, hyväksyi tarjouksemme ja ennen kuin huomasimmekaan, oli nimet paperissa ja dokumentit paikan omistamisesta meillä. Välittäjä oli koko hommasta hieman ihmeissään, yritti muistella oliko koskaan aiemmin myynyt mitään taloa tai mökkiä, ilman näyttöä - nyt oli. 

Hankkeen tausta

Eihän se ole mies (tai nainen) jos ei omaa taloa rakenna... No ei tämä hanke ihan näin uhmakkaasta fraasista lähtenyt. Tausta tilanteeseen nojaa asetelmaan; sukulaisella oli oiva tontti oivalla paikalla (järven rannalla) ja tontille meillä oli herännyt kiinnostus rakentaa jotain omaa talon muodossa. Kun talomalleja selailtiin, niin jostain syystä tai toisesta ne parhaimmat vaihtoehdot pysähtyi aina kivitaloihin. Kivitalo alkoi houkuttamaan myös monesta muusta syystä tai itselle positiivisestä mielikuvasta. Ainoa jarru ja varjostava asia oli epäilys kivitalon hinnakkuudesta.

Sukulainen suostui lohkaisemaan ja myymään rantaviivaa noin hehtaarin verran, jos vain viranomainen olisi myötämielinen asialle. Vuodet kului hakiessa kaupungilta ja ely -keskukselta poikkeamaan sukulaisten tontille. Samalla ihmeteltiin kivitalon mallia ja tehtiin ties minkälaista vertailua lämmitysmuotojen yms. kanssa. Lopulta 7-8 vuoden ruikuttamisen ja hakemisen jälkeen viranomainen antoi jälleen bumerangin ja epävirallisesti sanoi että lopettakaa jo, ette tuonne lupaa tule saamaan. Noh, ilmeisesti luvan antaminen omalle hehtaarin tontille oli viranomaiselta jostain pois, niin pakkohan se oli uskoa..tosin tuntui ilkikuriselle ja ironiselle kun samaan aikaan virkaihmiset eri medioissa itki ettei yksityistä rakentamista ole tarpeeksi.

Tämän jälkeen pohdimme että mitäs nyt sitten touhutaan; haave ja vakaa suunnitelma oli kasvanut noin 8:ssa vuodessa rakennushankkeen toteuttamisesta ja se kariutui haluamme rakennuspaikan lupien torppaamisen vuoksi. Asiaa pohtiessamme selailimme netissä eri vapaa-ajan asuntojen myynti-ilmoituksia. Olimme nimittäin leikkynyt myös ajatuksella, että hommattaisiin kesämökki ja muutettaisiin keskustan omakotitalosta johonkin rivarin pätkään. Vastaan ilmoituksissa pelmahti ilmoitus neljännes hehtaarin tontilla olevasta kesämökistä. Tontti ja mökki ei kesämökkinä ollut kaksinen, se oli itseasiassa välimallin esitys metsään rajoittuvasta omakotitalon tontista, jossa oli honkarakenteen mökki + puusaunarakennus. Mökkinä ei siis kovin kaksinen ja sen vuoksi ilmeisen pitkään ollut myynnissä, hintakehitys myyntiajasta johtuen sen mukainen. Me aloimme miettimään, että mitäs jos tuohon sitä 8 vuotta haaveiltua kivitaloa mallaisi - ei ole järveä vieressä, mutta aito luonnon rauha ja idylli, silti suhteellisen lähellä kotikaupunkia.